Saimaa - Pyöräretki 2017 osa 1

Kesälomani alkoi viikko sitten ja ensimmäisen viikon vietin mökillä terassitalkoissa. Nyt oli aika siirtyä varsinaiseen loman viettoon, eli pyöräilyyn. Olin suunnitellut retkeni kaksiosaiseksi. Ensimmäisen viikon viettäisin puolisoni kanssa Itä-Suomessa pyöräillen Saimaalla. Tämän jälkeen jatkaisin yksin Venäjälle ja kiertäisin Laatokan.

Lähdin lauantaiaamuna pyöräilemään Helsingistä Lappeenrantaan, jonne olimme sopineet treffit seuraavaksi keskipäiväksi. Puolisoni hyppäisi seuraavana aamuna polkupyörän kanssa junaan.

Lähtöaamu

Lähdin pyöräilemään kohti Porvoota tietä 170, jolla viettäisinkin lähes koko päivän. Helsinki - Porvoo-väli lienee monelle pyöräilijälle tuttu. En sitä kuitenkaan ollut aikaisemmin jostain syystä pyöräillyt.

Porvoo

Päivän reitillä oli idyllistä maalaismaisemaa. Porvoon kaunis kaupunki ja Loviisassa upea vanha kivikirkko tervehtii kaupunkiin saapujaa. Mielettömiä mäkiä ei onneksi ollut. Ilokseni huomasin myös että minulla oli mukana vanha kartta, jonka painamisen jälkeen on rakennettu uutta moottoritietä. Helsingistä Virojoelle sain siis pyöräillä vanhoja teitä, raskaan liikenteen paahtaessa motarilla.

Loviisan kirkko

Haminan ja Virojoen välillä on museotie, joka on pätkä vanhaa kuninkaantietä. Tämän tien varrelta löysin ensimmäisen yöpaikkani. Ilmeisesti puolustusvoimien harjoitusalueelta, koska aivan telttapaikan vieressä oli ampumakorsu.

Ensimmäinen telttayö

Pääsin lauantaiaamuna vasta puolenpäivän aikaan liikkeelle, joten en saanut ajettua tavoitelemaani 200 kilometriä. Jouduin siis heräämään sunnuntaina jo viideltä päästäkseni ajoissa Lappeenrantaan. Olin kuitenkin aivan loppu edellisestä päivästä ja polvi oli alkanut vihoitella, kuten se aika usein tekee ensimmäisen pitkän ajon jälkeen kesällä. Matkan tekeminen tuntui tervassa polkemiselta. Pääsin kuitenkin Lappeenrantaan ja vain reilun tunnin sovitusta myöhässä.

Pyöräretkillä pitää pysähtyä aina jätskille kun siihen on tilaisuus

Lappeenrannasta pyöräilimme Imatran kautta Ruokolahdelle. Matkalla pysähdyimme tietenkin Saimaan kanavalle, joka on varsin vaikuttava aikansa voimannäyte. 

Päivän leiripaikaksi Ruokolahdella olimme päättäneet Myllykosken laavun, joka on suosittu paikallinen retkeilykohde. 

Ruokolahden kirkko

Etelä-Karjalan maakunnan sivuilla luvattu kolme kilometria Lääväkorventietä osoittautui ennemminkin kahdeksaksi ja huonolla hiekkatiellä hyttysten iskiessä heti pysähtyessä alkoikin epätoivo hiipiä, kun paikkaa ei meinannut löytyä. Onneksi lopulta vastaan tuli kyltti laavulle. Enää täytyi vain saada raskaat pyörät tunkattua kolme sataa metriä hankalakulkuista polkua pitkin laavulle. Laavulle päästyämme kaikki kiroilu ja epätoivo alkoi hyvää vauhtia hälvetä. Paikka meni ehdottomasti top 3 telttapaikat -listalle. 

Telttapaikka

Myllylampi

Päivän pyöräilyreitti ei ollut erityisen maisemallista, mutta unelmien yöpaikka korvasi maisemien puutteen.

 

Aamutoimet

Aamulla jatkoimme matkaamme kohti Puumalaa. Päivä on tietenkin parasta aloittaa surkealla hiekkatiellä.

Lääväkorventie

Päivän vietimme pyöräillen tietä 62. Olen tottunut siihen, että Suomessa Lappia lukuunottamatta palveluiden välillä on kohtuulliset välimatkat. Jätimme siis pysähtymättä ensimmäiseen kahvilaan sillä ajatuksella että pysähdytään seuraavassa. Se oli virhe. Seuraava kahvila löytyi Puumalasta, jonne oli matkaa lähes viisikymmentä kilometria. Emme olleet osanneet varautua matkantekoon kuin välipalapatukoilla ja pähkinöillä. Tämän lisäksi tuo väli oli hyvin yksitoikkoista ja mäkistä poljettavaa. 

Puumala

Puumalan silta

Puumalassa palkitsimme itsemme hienosta suorituksesta luonnollisesti oluella satamassa. Oluelta siirryimme yöpaikkaamme noin 6 kilometrin päähän Sahanlahteen. Sahanlahti Resort on toinen Puumalan leirintäalueista. Käymättä toisessa voin helposti suositella menemään tänne. Paikan ravintolassa saimme parhaat muikut mitä olemme koskaan syöneet ja ravintolan terassilta aukeaa upeat maisemat järvelle. Leirintäalue oli erittäin mieluisa ja paikalla mielenkiintoinen historia. Sahanlahti Resort on vanhan sahan alueella ja muun muassa Elsa Heporaudan lapsuuden paikkoja.

Maisema ravintolan terassilta

Vanha uittoränni

Sahanlahti Resort telttapaikka

Aamulla pakkasimme jälleen kamamme, purimme teltan ja suuntasimme kohti seuraavaa majapaikkaa. Kävimme vielä aamun toisilla aamukahveilla Puumalassa ja lähdimme kohti Sulkavaa. 

Puumalan kirkko

Elämänohjeita ristipistoin

Matka oli jälleen yksitoikkoista metsätietä, jolla oli paljon mäkiä ja vähän palveluja. Onneksi älysimme aamulla käydä kaupassa hakemassa tonnikalanuudeli-lounaan tarpeet.

Lounastauko

Illaksi saavuimme Tiittalan kartanoon juuri kun ensimmäiset pisarat alkoivat tipahdella taivaalta. Illaksi ja seuraavaksi päiväksi oli luvattu rankkaa vesisadetta.

Jälleen kerran päämäärä osoittautui matkantekoa tärkeämmäksi. Vielä kun respa ilmoitti että aina lämpimään saunaan pääsee halutessa, niin perille pääsy oli täydellinen.

Pikaisen saunan jälkeen lähdimme käymään muutaman kilometrin päässä Sulkavalla. Vierailun jälkeen pyyhimme yksissä tuumin kuvitteelliselta "paikat jonne voisimme muuttaa" -listalta Sulkavan pois. Helsingin palveluihin tottuneet junantuomat olivat hiukan hämillään kun menimme toiseen Sulkavan kahdesta ravintolasta ja saimme hyvin nyreän vastaanoton kun tohdimme kysyä josko keittiö olisi vielä auki. Toisesta paikasta saimme sentään kuitenkin keskivertoannoksen muikkuja ja muusia. Sulkava: Ei jatkoon.

Seuraava aamu oli synkkä ja masentava. Tietenkin suunniteltu päivämatka oli myös puolison kanssa yhdessä ajettavan viikon pisin. Sade alkoi samalla hetkellä kun aloitimme pyörien lastaamisen.

Innokas pyöräilijä

Lähdimme Sulkavalta kohti Savonlinnaa kohtalaisen rankassa vesisateessa. Halusimme välttää ruuhkaista tietä nro 14 ja poikkesimme tielle joka kiertää hiekkatietä pitkin. Hiekkatiepätkän jälkeen puolisoni pohti että onko koskaan hiekkatietä pitkin kiertäminen kannattanut. Hyvä kysymys, enpä muista että näin olisi käynyt. Ei käynyt nytkään. Sade oli pehmentänyt tien pinnan ja se oli raskas poljettava. Tämän lisäksi matkan varrella tutuksi tulleet mäet olivat erityisen jyrkkiä ja pitkiä.

Savonlinnaan saavuimme kaiken lisäksi vielä pienen eksymisen kautta ja ajoimme hetken kehää. Lounaan söimme Panimoravintola Huvilassa ja ainakin saimme hyvää olutta. Siihen hetkeen sen sijaan liian pienet annokset ruokaa. 

Savonlinna

Kaiken hyvän lisäksi puolisoni takki oli alkanut päästää vettä läpi ja hän oli jo Savonlinnassa täysin märissä vaatteissa. Olen jossain vaiheessa harkinnut samankaltaista Tierran kuoritakkia kuin hänellä. En harkitse enää.

Savonlinnasta ajoimme Punkaharjulle vesisateessa, joka alkoi loppua määränpäähämme Hepokatin maatilamajoitukseen saapuessa. Henkeä salpaavat harjumaisemat eivät jotenkin tuossa vaiheessa enää olleet niin upeita.

Hepokatissa yövyimme aitassa. Ja iloksemme seuraavan päivän aamu valkeni aurinkoisena.

Aamupalan jälkeen kävimme moikkaamassa kotieläinpihan porsaita ja suuntasimme katsastamaan Punkaharjun valtionhotellin. Hepokatista lähtiessäme meidät vinkattiin käyttämään rantoja kulkevia ulkoilupolkuja, joilla ohittaisimme useat harjulle nousut.

Punkaharjun ulkoilupolkuja

Punkaharjun valtionhotelli

Punkaharjun maisematie oli täydellinen lopetus minun ja puolisoni yhteiselle osuudelle. Tuleva ilta olisi yhteisen retken viimeinen.

Usein on hankala nähdä järveä puilta

Harjutie

Viimeiseksi illaksi menimme Ruokkeen lomakylään, jossa olen käynyt useana kesänä lapsena vanhempieni kanssa ja olin jo pitkään halunnut päätä käymään siellä uudestaan. Pelkäsin että lapsuuden kesämuistot päättyisivät järkyttävään antikliimaksiin. Onneksi näin ei ollut. Lomakylä on edelleen aivan mieletön paikka. Lomakylä sijaitsee Puruveden rannalla, jonka vesi on kristallinkirkasta ja lomakylän hiekkarannan kaltaista rantaa harvoin näkee Suomessa.

Perillä

Ennen matkaa olin hankkinut uuden kameran, jolla pystyy ottamaan kuvia myös veden alla. Puruvesi oli otollinen paikka kokeilla tätä ominaisuutta.

Puruvesi

Illalla kävelimme leirintäalueelta eteenpäin lähemmäksi niemenkärkeä ihastelemaan auringonlaskua.

Ruokkeen lomakylä ja auringonlasku oli mitä parhain tapa lopettaa yhteinen pyöräretkemme. Seuraavana aamuna siiryin yksiööni ja laitoimme lusikat jakoon. Saatoin puolisoni Kesälahden juna-asemalle ja kotimatkalle. Kävin tekemässä ruokaostokset Laatokalle ja aloin viettämään lepopäivää.

Jaanipäev

Juhannuspäivänä nukuimme niin pitkään kuin nukutti ja saimme itsemme liikkeelle puolenpäivän aikaan. Olin laskenut että tälle päivälle ei tulisi matkaa kuin muutama kymmen kilometri. Näin olin myös vakuuttanut matkakumppanilleni. Päivän mittaan kuitenkin saimme huomata että olin tulkinnut karttaa jokseenkin suurpiirteisesti.

Teltta-alueelta lähdimmme aamukahville hiekkatietä, jota pitkin pääsimme Lohusalun niemen kärkeen, missä olimme illalla nähneet kokon. Niemellä oli pieni satama kahviloineen. Kahvien jälkeen suuntasimme takaisin pyöräreitille. Tarkoituksena oli poiketa Paldiskissa.

 Paldisk on niemen kärjessä ja olin katsonut reitin niin, että kiertäisimme koko niemen rantaa myöten sen sijaan että kulkisimme isompaa tietä pitkin. Tämä osoittautui pieneksi virheliikkeeksi. "Maisemareitti" oli todella huonokuntoista hiekkatietä, jota luultavasti olisi jatkunut n. 15 kilometriä. Ajoimme kuitenkin harhaan jostakin risteyksestä ja päädyimme isommalle hyväkuntoiselle tielle. Poikkeama surkealle tielle oli itselleni mieluisa sattumus. Pääsin testaamaan talvella hankkimiani renkaita ja kiekkoja huonokuntoiselle tielle. Puolisoni ei ollut aivan yhtä innoissaan.

Niemen kärjessä on Viron korkein majakka, Pakrin majakka, jota kävimme ihastelemassa. Uuden majakan vieressä on myös vanha 1700-luvun majakka, joka tulee ajan myötä putoamaan rantajyrkänteeltä alas eroosion vuoksi. Tämä kuvastaa hyvin Viron suhtautumista uuteen ja vanhaan. Vanhan vierelle rakennetaan uutta ja luonto hoitaa vanhan aikanaan pois.

Paldiskin jälkeen jatkoimme matkaa Padiseen, joka oli myös yöpaikkamme. Puolisoni oli jo talvella varannut meille huoneen Padisen kartanosta. Tämän ympärille olin sitten suunnitellut tämän retken. Kartanon pihalla on vanha 1300-luvulla rakennettu luostari. Sekä luostarin rauniot että upea kartano olivat jälleen käymisen arvoisia paikkoja ja kartanossa yöpyminen oli Suomen hintaluokkaan verrattuna varsin edullista tasoonsa nähden. Päivälle tuli kilometrejä reilu 60. Jotain siinä kartan katsomisessa reittiä suunnitellessa oli selvästi mennyt perusteellisesti pieleen. Mutta ei tuo haitannut, vaikka koko päivän olikin tullut pientä tihkua taivaalta.

Hyvin nukutun yön jälkeen jatkoimme matkaa. Padisesta on seitsemän kilometria Rummun järvelle, joka oli etukäteen pääkohteemme Virossa. Rummun järvi on entinen Neuvostoliiton aikainen louhos, jonka työvoimana on käytetty järven rannalla olevan vankilan vankeja. Vankilan ja louhoksen toiminta on loppunut kauan sitten ja vankila on jäänyt niille sijoilleen rapistumaan, jälleen luonnon armoille. Järven rannalla on suosittu uimapaikka, joka on nyttemmin suljettu sen vaarallisuuden vuoksi. Tosin vankilan pääsee kiertämään ja takakautta pääsee rannalle. Paikassa olisi koluttavaa useaksi päiväksi jos on rohkeutta kulkea raunioituneissa rakennuksissa. Muurin vierellä kulkiessa näkyi useita reikiä josta vankilan alueelle on selvästi kuljettu.

Rummun järveltä seuraavana oli vain etappi Keilan kautta Tallinnaan ja kotiin. Tuona päivänä tuuli todella kovaa. Onneksi se oli kuitenkin myötätuulta ja matka taittui todella joutuisasti hyväkuntoisella tiellä. Padisesta Tallinnaan ei ollut järkevästi kulkevia pikkuteitä vaan jouduimme polkemaan valtatiellä. Virolaisilla tuntuu olevan aikalailla samanlainen suhtautuminen pyöräilijöihin kuin ruotsalaisilla. Kolmen päivän aikana emme tainneet törmätä yhteenkään kyynärpäätä hipovaan ohittajaan, tai muuhunkaan kuumakalleen. Kokonaisuudessaan Virossa pyöräily on kyllä 6/5 kokemus. Tiet ovat tasaisia ja pääsääntöisesti hyväkuntoisia. Liikennekulttuuri erinomaista ja Viron historian vuoksi siellä on paljon nähtävää. Menemme taatusti toistekin.

Toisen päivän reitti:

Kolmannen päivän reitti:

Kokonaismatka 183km

Võidupüha

Perinteisen juhannuksen mökillä kaatosateessa viettämisen sijaan suuntasimme puolisoni
kanssa etelän lämpöön; pakkasimme pyörälaukut ja ajoimme Tallinnan lauttaan
juhannusaattona. Virossa vietetään yhtä lailla juhannusta, se tosin on kiinteästi 24.
kesäkuuta. Tänä vuonna se sattui olemaan sopivasti Suomen juhannuksen kanssa yhtä
aikaa. Heillä juhannusaatolle sijoittuu myös Voitonpyhä – Võidupüha – joka liittyy
vahvasti Viron itsenäistymiseen. Molemmat päivät ovat pyhäpäiviä, joten kaupat ja eri
palvelut toimivat joiltakin osin poikkeusaikatauluilla.

Pyörän kanssa lautalla matkustaminen on yllättävän vaivatonta ja kustannuksia tulee
vain 4–10 euroa lisää laivayhtiöstä riippuen. Parasta on tietenkin se, että ei tarvitse olla
matkustajaterminaalin tungoksessa. Ulkona odotteluun on kuitenkin syytä varautua,
laivasta riippuen pyörät saatetaan ahdata vasta viimeisenä. Kokemukseni mukaan
sateisella säällä polku- ja moottoripyörät onneksi ohjataan katoksen alle suojaan. Tällä
kertaa Viking Line FSTR otti meidät sisään melkeinpä ensimmäisten joukossa tullessa ja
mennessä.

Kansi avataan 15–30 minuuttia ennen satamaan saapumista ja kokemuksesta
viisastuneena autokannelle vievällä ovella kannattaa olla kytiksellä hyvissä ajoin. Siinä
vaiheessa kun automatkustajia kuulutetaan autokannelle, ovat muut matkustajat jo
pakkaantuneet odottamaan ulospääsyä ja pyörälaukkujen kanssa tungoksessa paniikissa
änkeäminen voi olla jokseenkin raastavaa. Jotkut autokannet saattavat olla myös hyvin
meluisia, joten korvatulpat kannattaa pitää lähettävillä.

Tallinnassa suuntasimme ensin vanhan kaupungin kiertäen Telliskiveen hakemaan
kaupasta illalle evästä ja virvokkeita. Sieltä aloimme seurata Eurovelo 10 -reittiä, joka
on samalla Viron reitti 1. Reitti on todella hyvin viitoitettu, se kulkee Viron rannikkoa
myötäillen Venäjän rajalta Latvian rajalle.

Tallinnan pyörätiet ovat todella vaihtelevassa kunnossa. Ajoittain tulee sileää uutta

asvalttia ja seuraavaksi varsinaista perunapeltoa. Tallinnan ulkopuolella alkoi

hyväkuntoinen polkupyöräbaana, jota saimme ajaa melkein koko päivän. Baanalla

polkiessa alkoi hahmottua, kuinka mahtava pyöräilymaa Viro oikeasti on. Tunnelmaa

häiritsi hiukan ainoastaan mereltä puhaltava jäätävä tuuli ja takkia sai auringonpaisteesta

huolimatta pitää päällä koko päivän.

Virossa saattoi tulla jokaisen mutkan takaa jotain yllättävää vastaan. Suurupin alemmalle

majakalle päädyimme, kun lähdimme hieman reitiltämme poiketen katsastamaan

karttaan merkattua nähtävyyttä. Harmiksemme majakka oli suljettu, minkä arvelimme

johtuvan juhannuksesta. Myöhemmin selvisi, että majakka on tällä hetkellä kokonaan

suljettu turisteilta. Meillä kuitenkin kävi tuuri: UNESCO:n maailmanperintöluetteloon

listattu majakka sijaitsee hämmentävästi yksityiskodin pihalla, ja talon asukas oli juuri

ajamassa nurmikkoa, kun satuimme paikalle. Muutaman sanan vaihdettuamme hän

kutsui meidät aidatulle pihalleen ja piti meille pienen yksityiskierroksen ulkona.

Opimme myös, että kaikki rannikon majakat ovat auki turisteille ja niistä voi ostaa

majakkapassin, johon voi kerätä leimat kaikista majakoista. Suurupissa olisi ollut

toinenkin majakka, mutta se jäi tällä kertaa näkemättä.

https://www.visitestonia.com/fi/suurupin-majakat

Reittiä etukäteen suunnitellessa löysin meille Meremõisan telttailualueen leiripaikaksi

ensimmäiseksi yöksi. Virossa on erinomaiset nettisivut, joilta löytyvät kaikki

ulkoilualueet palveluineen. Muutama kilometri ennen leiriytymispaikkaa on Keila-Joan

kylä, josta löytyy Keila-Joan kartano. Kartanoalue vesiputouksineen oli ehdottomasti

käymisen arvoinen paikka.

https://www.rmk.ee/en

https://www.visitestonia.com/fi/keilan-vesiputous

Teltta-alueelle pääsi tietä pitkin perille asti ja alueelta löytyy useita nuotiopaikkoja ja

käymälöitä. Ja hiekkarantaa. Myös muita Voitonpyhän juhlijoita oli paikalla useita

telttakuntia, mutta pääsääntöisesti alueella sai olla ihan rauhassa. Ilonpitokin kuulemma

loppui vähän puolenyön jälkeen. Itse simahdin jo ennen sitä. Myös Virossa poltetaan

kokkoja juhannusaattona ja sellainen näkyikin hiekkarannalle, jolla ihastelimme

auringonlaskua.

Päivän matka kartalla

Osan kuvista on ottanut puoliso.